Kurssit

Kurssit

Maanitus

Tule opettelemaan improvisaatiota kansantansseissa!

Karjalaisille kansantansseille on tunnusomaista vapaa improvisaatio; musiikin rytmi on taustalla vain tukemassa. Se ei määrää, miten jokin tanssin kohta tulee tanssia. Musiikissa toistuvat 2/4-rytmiset kuuden tai kahdeksan tahdin mittaiset melodia-aiheet, jonka aikana tanssija improvisoi hyppyjä, tömistyksiä ja pyörähdyksiä.

Maanitusvuoron  (tytön kosiskelu eli tanssiin pyyntö) aikana poika tanssii taitoa vaativia askelikkoja esimerkiksi ripaskaa erilaisine muunnelmineen ja slaavilaisia hyppelyjä.  Tytöt vastaavat vilkkailla pyörimisillä ja tömistyksillä.

Kurssilla pääset harjoittelemaan maanitusvuorojen peruselementtejä.

Menuetti

Menuetti on suomenruotsalaisten ylpeydenaihe ja menuettia on tanssittu elävässä perinteessä 1800-luvulta lähtien suomen rannikkoseuduilla. Menuettikurssilla osallistujat saavat oppia yleismenuetin variaatioineen. Menuetti toimii myös hyvin vapaana paritanssina.

Polkka

Tule opettelemaan oikeata suomalaista polkkaa! Energistä ja hyväntuulista 2/4 tahdin polkkaa tanssitaan Suomessa hyppäämällä tasa -yksi -kaksi. Se eroaa olennaisesti vaihtoaskel – ja laukkapolkasta, mitä yleisesti Keski- Euroopassa ja Skandinaaviassa tanssitaan.

Kurssilla opetellaan polkan askelikkoa ja tanssitaan helppoja polkkatansseja.